Rasistien kotouttaminen suomalaiseen politiikkaan

Oikeistopopulismin nousuun politiikan kentällä suhtaudutaan aina varovaisesti, epäilevästi ja kuitenkin uteliaasti. Usein esiin nousee kysymys siitä, kuinka tällaisen populismin uhka voitaisiin estää. Kansaan – tässä yhteydessä siis rahvaaseen – ei vaikuttaisi olevan luottaminen, vaan rasistinen lynkkausmieliala tuntuisi olevan kuin kahlitsematon voima, joka saisi vapaaksi päästettynä liikkeenä yksinkertaisen enemmistön eduskuntaan, elleivät suuret puolueet tee jotakin. Omituinen ajatus.

Tässä vastuu on sälytetty aivan väärälle taholle. On omituista ajatella, että perussuomalaisten huima vaalivoitto on haaste juuri suurille puolueille, joiden olisi jotenkin tukahdutettava tämä hallitsematon liike ja uhka. Mitä se käytännössä tarkoittaisi? Kolmen suurimman puolueen kielteisempää suhtautumista maahanmuuttoon, paitsi koulutettujen työntekijöiden muuttoon. Suurten puolueiden olisi jotenkin uskottavasti integroitava ulkomaalaisvastaisuus ohjelmaansa, jotta kauhukuvat eivät toteutuisi – kotoutettava hiven halpahintaista populismia omaan ohjelmaansa. Kyse ei ole siis avoimesta kriittisestä dialogista maahanmuuttokysymyksissä, vaan retoriikan ja uskottavuuden hakemisesta, jolla uhkat ja tulvat kesytetään. Tähän ajaa väärät metaforat, joilla oikeistopopulismia luonnehditaan: hallitsemattomuus, riski, rahvas, vyöry ja niin edelleen.

Perussuomalaiset ovat kylläkin hajaannuksen tilassa, kun on vielä epäselvää, mitä porukkaa missäkin on mennyt läpi Timo Soinin turvallisen tuntuisen hahmon siivellä. Vasta nyt alkaa tulla selväksi, mitä on tapahtumassa. On kuitenkin tunnustettava perussuomalaisten ostariuskottavan kampanjan toimineen, ja samalla olisi hyväksyttävä perussuomalaisten asema puolueena, joka luultavasti kohta saa paremmin hahmonsa ja institutionalisoituu varteenotettavana oppositiopuolueena puoluekureineen kaikkineen.

Argumentti siitä, että suurten puolueiden tulisi kahlita, hallita ja ottaa paremmin huomioon »rahvaan hallitsematon ulkomaalaisvastaisuus» ei kerta kaikkiaan toimi. Nyt Sauli Niinistö on kantanut tällaista huolta kokoomuksesta – mutta onkohan Niinistön huoli todellakin kokoomuksen huoli vai ihan henkilökohtaista imagonmuokkaamista, niin sanottua rehtiä puhetta.

Oikeistopopulistisen puolueen nousu kannatusluvultaan lähelle kymmentä prosenttia ei ole tulva, uhka tai kaaos, joka täytyy jotenkin tukkia ennen kuin kannatusluvut uhkaavat suurimpia puolueita, mitä kasvua en pidä lainkaan realistisena. Perussuomalaisten nousu on todellinen muutos suomalaisessa puoluekentässä. Nyt onkin aika katsoa tilannetta silmästä silmään. Jussi Halla-ahon kirjoitukset menevät syyteharkintaan, syystäkin. Tämä on sekä hänen henkilökohtainen että erityisesti vielä hahmoaan hakevien perussuomalaisten ongelma, jollaisten kanssa se joutuu vastaisuudessa painimaan. Se osoittaa kirkkaasti, kuinka vähän suurilla puolueilla on oppimista ostariuskottavuuden hakemisesta.