Liisa Ihmemaassa

Luovuus, innovatiivisuus sekä kyky lapsenomaiseen ajatteluun ja anarkismiin on tavallisesti liitetty taiteilijoihin. Romanttisessa ajattelussa tällaiset luonteenpiirteet yhdistyvät myös hulluuteen ja niihin riskeihin, joita liiallinen seurustelu alitajunnan kanssa tuottaa. Kaikki tietävät Vincent van Goghin ongelmat ja kuuluisan korvanleikkausepisodin. Ihmiset kuitenkin haluavat unohtaa tai eivät yksinkertaisesti tiedä, että menestyäkseen hän opiskeli vuosia taidetta Pariisissa. Haluamme ajatella, että taitelija on jollain lähes yliluonnollisella tavalla yhteydessä omaan alkuvoimaansa, ja sitä tavalliset ihmiset eivät kykene tekemään. – Puhumattakaan siitä, että niin banaalit asiat kuin koulutus ja kova yritys olisivat olennainen osa taitelijan elämää.

Kapitalismi on kuitenkin viekkaudessaan vertaansa vailla. Tuotantomuotona kapitalismi on valjastanut käyttöönsä ihmisten olemuksia ja luonteenpiirteitä tavalla, jota minkäänlainen suunnitelmatalous ei olisi koskaan kyennyt tekemään. On selvää, että suuri osa kapitalismin historiasta on myös epäoikeudenmukaisuuden historiaa, mutta se lähes intiimi tapa, jolla kapitalismi kykenee koskettamaan ja muokkaamaan ihmisen potentiaaleja, saa haukkomaan henkeään.

Varhaisin ja edelleen hyvä esimerkki on suhde siihen, mitä aiemmin kutsuttiin synniksi. Liberalismin isät Adam Smithistä alkaen huomasivat pian, että ylpeys, halu, kateus ja itsekkyys toimivat itse asiassa verrattoman hyvin markkinatalouden olosuhteissa. Ei niitä nyt ihan palvomaankaan ruvettu, mutta oli helppo todeta, että se mikä yksilötasolla saatettiin käsittää synniksi, olikin ryhmätasoisena, kansantaloustieteellisessä mielessä hyväksi taloudelle ja siten yleisesti ihmisten hyvinvoinnille. Ryhmän itsekkyydet ja kateudet toimivat myös kilpailun moottoreina ja kulutuskysynnän takeena. Synti oli valjastettu käyttöön.

Viime vuosina on tapahtunut paradigman muutos. Synnit, kateudet ja itsekkyydet eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet luomaan talouteen tarpeeksi dynamiikkaa. Nyt palvonnan kohteena ovat luovuus, anarkismi ja jopa destruktiivisuus. Käsitteellisesti tässä on valtava ristiriita. Se mikä ennen määritelmällisesti ei kuulunut talouteen (vapaus, luovuus), on nykyisen innovaatiotalouden kivijalka. Ja tämä on vasta alkua.

Fantasian, destruktiivisuuden ja luovuuden maailmasta on tullut ikään kuin Aalto-yliopisto, joka antaa kaikki mahdolliset aseet siirtää nämä »voimavarat» talouden palvelukseen, ja talous ottaa niitä vastaan sellaisessa muodossa, jonka se kykenee valjastamaan käyttöönsä.

Vaikea kysymys kuuluukin: onko kapitalismi kesyttänyt ja siten lopullisesti tärvellyt radikaalin luovuuden? En kiirehdi vastaamaan tähän »kyllä». Mikäli luovuus todella on radikaalia, se kykenee tuottamaan itsensä uudelleen tavalla, joka ei tuotantomuodoista perusta.

© Kalle Haatanen ja Psykologi-lehti