Yhteiskuntaluokkiin perustuva analyysi kulttuurin kuluttamisesta elää ja voi hyvin – nyt vain typerämmässä muodossa kuin koskaan. HS-raati paljastaa Helsingin Sanomissa kulttuurin tukemisen uuden jaon: köyhille kulttuuri ei olekaan kulttuuria. Se on ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.

26.1.2009
ei puheenvuoroja

Aiheet



Kulttuurin kuluttamisen jakautuminen on yksi ikuisuustesteistä, jolla kysytään, onko Suomi vieläkin luokkayhteiskunta. Vielä 1980-luvun lopussa sosiologian johdantokurssilla opetettiin, että »ooppera on yläluokan itseuusintamista». Toisin sanoen yläluokka pitää yllä asemaansa niin kulttuurisesti kuin taloudellisestikin. Se hyödyntää verorahoja – toki myös itse maksettuja – pitääkseen yllä kulttuuri-instituutioita, jotka on varattu vain se omaan käyttöön. Tämä väittämä perustui luultavasti sille oletukselle, että mikään muu väestöryhmä ei voi olla kiinnostunut oopperasta kuin »yläluokka». Kaikkien muiden luokkafraktioiden – siis oikeiden ihmisten  – reaktio on kuin luonnostaan sama kuin Seppo Rädyn tokaisu: Ooppera? »Hyi, saatana!» Luulin pitkään, että tämä yksioikoinen näkemys kulttuurin kuluttamisesta ja ennen kaikkea siihen sisäänrakennettu oletus »luonnollisesta mausta» on typeryydessään ja sosiologisessa umpimielisyydessään vailla vertaa. Olin väärässä.

HS-raati (5.12.2008) on liikuttavan yksimielinen siitä, että köyhätkin hyötyvät kulttuurituista. Peräti 82 % vastaajista on sitä mieltä, että kulttuurin tukeminen ei suosi hyvätuloisia. Pitkälti tässä onkin perää. Olen samaa mieltä kuin Anu Kantola, joka toteaa tukien suosivan ja työllistävän myös kulttuurin tekijöitä. Lisäksi myös huonotuloiset hyötyvät alemmista lippujen hinnasta.

Bourdieulaisessa luokka-analyysissa – mikäli sellaiseen on vielä luottaminen – huonotuloisten hyötyminen tarkoittaa lähinnä opiskelijoita. He ovat omaksuneet nopeasti kulttuurisen eliitin (luokka)maun, mutta heidän rahalliset resurssinsa ovat vielä suppeat. He ovat siis vielä matkalla eliittiin, ja valtion kulttuurisubventiot ovat ikään kuin elämänkaarellinen tuki: tuetaan opiskelijoita heidän nuoruudessaan, jotta he voisivat hyödyntää maksimaalisesti kulttuuripääomaansa aikuisuudessa. Luulin pitkään, että tämä jäykkä kulttuurinen luokka-analyysi on aikansa elänyt. Olin jälleen väärässä.

Nyt kulttuurin kulutusta koskevat luokkamäärittelyt on päivitetty – ja argumentaatio on karmivampaa kuin koskaan. Ooppera on itseoikeutetusti säilyttänyt symbolisen arvonsa yläluokan legitiimin maun indikaattorina, ja siihen käytetty julkinen rahoitus on edelleen paraatiesimerkki yläluokan härskistä tavasta tukea juuri omaa makuansa, sen käytäntöjä ja kulttuuripääomaa. Ei mitään uutta auringon alla. Mielenkiintoisin ja karmivin argumentaatio löytyykin kulttuurin kulutuksen toisesta päästä, siis »tavallisista ihmisistä», sepporädyistä ja varsinaisista köyhistä.

Vaikuttaa siltä, että kulttuurin kulutus toteuttaa 2000-luvulla aivan eri tehtäviä valuessaan yhteiskuntaluokkia hierarkkisesti alaspäin. Yläluokka jatkaa itsensä uusintamista, keskiluokka sinnittelee legitiimin kulttuurisen maun markkinoilla, ja köyhät – get this! – hyötyvät mielenterveydellisesti! Lapsien, köyhien ja eläkeläisten kulttuurinen toiminta kansalaisopistoissa ja muissa on elintärkeää. Kuten semiootikko Vaula Norrena sen ilmaisee: »Tällainen kulttuurin tukeminen on erittäin edullista ja arvokasta ennaltaehkäisevää terveys- ja mielenterveystyötä». Hän esittääkin sen budjetoimista sosiaali- ja terveysmenojen puolelle, ennaltaehkäisevän työn momentille.

Tämän luokkarasistisemmin kulttuurin arvottamista voi tuskin tehdä. Kaukana historiassa tuntuvat siintävän argumentit »korkean» ja »matalan» kulttuurin sekoittumisesta, niiden luokkapohjaisen rakentumisen höltymisestä. Jäykät jaot korkeaan ja matalaan kulttuuriin todellakin kalpenevat nykyisen uuden jaon valossa.

Kun köyhät kuluttavat kulttuuria, he huolehtivat – heidän puolestaan huolehditaan – ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä! Eliitti uusintaa itseään, keskiluokat pysyttelevät kulttuurisessa kamppailussa mukana, mutta alaluokka, köyhät, saavatkin kulttuuririentojen subventiossa osakseen heitä varjelevaa välttämätöntä ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Vain se estää heitä lipumasta alati uhkaaviin mielenterveyshäiriöihin ja väkivallantekoihin. Kulttuurin kuluttamisen luokka-analyysi on ilmeisesti nyt ajan tasalla ja vastaa nykyhetken tarpeita. Hyi saatana!

Puheenvuorosi

Nimesi tai nimimerkkisi

Sähköpostisi

Puheenvuorot julkaistaan vasta, kun ne on tarkistettu.


Kalle
Haatanen

Kalle Haatanen Valt. tri Kalle Haatanen kommentoi maailman menoa aina suurellisesta aikalais- diagnoosista pieniin ärsytyksen ja ilon aiheisiin


Ylläpito | Kirjaudu sisään