Oikeistopopulismi ei ole hallitsematon uhkakuva, jonka vuoksi suurten puolueiden olisi haettava uutta uskottavuutta ostarikansassa; yritettävä jotenkin sisäistää väitetty tiukentunut asenneilmapiiri. Jussi Halla-ahon kirjoitusten joutuminen syyteharkintaan on esimerkki haasteista, joita perussuomalaiset joutuvat kohtaamaan. Ehkä se on tärkein opetus suurille puolueille.
Yhteiskuntaluokkiin perustuva analyysi kulttuurin kuluttamisesta elää ja voi hyvin – nyt vain typerämmässä muodossa kuin koskaan. HS-raati paljastaa Helsingin Sanomissa kulttuurin tukemisen uuden jaon: köyhille kulttuuri ei olekaan kulttuuria. Se on ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.
Markkinatalouden logiikkaan kuuluu, että tuotteet vanhenevat; mitä nopeammin, sen parempi. Moni pitää tätä kapitalismin teknologista piirrettä turhien tarpeiden luomisena. Totta toinen puoli, mutta kyseessä on myös nautinto. Ehkä markkinatalouden olennaisimmat piirteet tulevat esiin vasta, kun niihin heittäytyy antaumuksella mukaan.
Levyhyllystä löytyi sinne hautautunutta Laibachin tuotantoa. Pidin bändistä kyllä kovasti joskus 90-luvun alussa, mutta olin autuaasti unohtanut koko yhtyeen. Yllättäen levyjen joukossa oli myös 2000-luvun materiaalia, aivan erityisesti levy Volk (2006). Oli aika arvioida musiikkia uudestaan.
Valt. tri Kalle Haatanen kommentoi maailman menoa aina suurellisesta aikalais- diagnoosista pieniin ärsytyksen ja ilon aiheisiin