Kuljin tutun matkan lounaalle, kulman taakse Töölön Museokadulle. Matkalla ehtii juuri ja juuri polttaa yhden tupakan. Vastaani tuli siististi pukeutunut, noin 60-vuotias nainen. Hän pysähtyi hetkeksi kohdalleni, nosti katseensa savuiseen suuhuni ja sanoi sitten kylmän rauhallisesti: »Hyi saatana» ja jatkoi matkaansa.

Minulla on huono omatunto – olen kaupunkiliberaali. Liberaalin elämäntehtävä on vastustaa pahaa, tai vähintäänkin kantaa huolta kaikesta pahasta, mitä maailmassa on. Ja sitähän riittää: ulkomaalaisvastaisuus, homofobia, monikulttuurisuuden haasteet, yleinen suvaitsemattomuus, keskustapuolue…

Iänikuinen puhe lomastressistä ei tavoita kovinkaan hyvin lomalta paluun ongelmia. Itse asiassa kyse ei ole tottumisesta uudelleen töiden rutiineihin ja kaavoihin. Mikään ei ole niin yksinkertaista. Keskeistä ovat sopimukset, joilla loma rakennetaan hyväksi, tai vähintäänkin siedettäväksi. Jokainen joutuu tekemään töitä itsensä kanssa, jotta loman mielekkyys saataisiin varmistettua. Käytännössä kyse on varauksellisten katsantojen minimoimisesta – tai pahimmillaan matalamielisyydestä, jolla loman pakonomainen kurjuus lyödään lukkoon hintana siitä, että elämä on varmasti turvallisen ankeaa.

Yhteiskuntaluokkiin perustuva analyysi kulttuurin kuluttamisesta elää ja voi hyvin – nyt vain typerämmässä muodossa kuin koskaan. HS-raati paljastaa Helsingin Sanomissa kulttuurin tukemisen uuden jaon: köyhille kulttuuri ei olekaan kulttuuria. Se on ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.