|
Kotiläksyjä koulunsa käyneille
Suomentanut Taina Wallin
Ilmestyminen 9/2009 Kustantajan hinta 28,20 € |
|
Milloin dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon? Mitkä olivat maailman seitsemän ihmettä? Vaikka haluaisi sanoa tietävänsä vastaukset, kouluajasta on usein liian kauan ja tiedot ovat peittyneet kaiken muun roinan alle. Nolostuttavasti juuri perusasiat unohtuvat, eikä sitä kerta kaikkiaan ole ajatellut dinosauruksia sitten kouluaikojen. Onneksi itseään ei tarvitse ahtaa vanhaan pulpettiin. Tällä kirjalla voit paikkailla tietämyksessäsi ja häikäistä tuttavasi uskomattomalla asiantuntemuksellasi mustista aukoista, neliöjuuren laskemisesta tai renessanssin taidemaalareista. Jokaiselle kouluaineelle on omistettu yksi luku. Luvun lopussa on koepaperi, jolla voit testata tietosi - ja jopa luntata ilman rangaistusta. Koulukirjat saattoivat aikoinaan tuntua kuivilta, mutta Kotiläksyjä koulunsa käyneille kertoo olennaiset asiat viihdyttävässä paketissa. Aikuisena huomaa, miten mielenkiintoisia asioita koulussa käsiteltiinkään. Ajatella, että tuulet johtuvatkin ilmanpaineesta! Ja että penisilliinin keksiminen oli puhdas vahinko! Kirjoittajat Elizabeth Foley ja Beth Coates olivat aikoinaan luokan priimuksia ja tekivät aina kotiläksynsä huolellisesti. Nykyään he asuvat Lontoossa ja tarkastavat muiden ihmisten kotiläksyjä ja oikeinkirjoitusta työkseen. Suomenkielisen version historia luvun on toteuttanut Juha Virta ja äidinkielen luvun Sara Eeva. |
|
- “Tämä on täydellinen opas meille, jotka tiesimme 14-vuotiaana enemmän kuin nyt.”Telegraph
| ISBN: | 978-951-796-604-7 |
|---|---|
| Asu: | Sidottu |
| Sivumäärä: | 402 |
| Kirjastoluokka: | 03 |
| Varastossa: | Kyllä |